Yritys

Asentajanne tekevät työnsä aina hymyssä suin positiivisella asenteella, ja vaikka lähtötiedot monesti ovat vähintäänkin epämääräisiä ja pyynnöt sekä tarpeet erikoisia, niin apu ja keinot löytyvät aina. Meillä eletään hektisiä aikoja ja arvostan todella paljon sitä, että apua ja vinkkejä olemme saaneet myös soittamalla virka-ajan ulkopuolella.

– Palaute pitkäaikaiselta asiakkaalta

Tämän takia tätä teemme

Asiakaspalaute on mittari, mitä me tuijotamme. Kun tuollaista palautetta pyytämättä saa, on jotain tehnyt oikein.

Henkseleitä ei kuitenkaan voi jäädä paukuttamaan, sillä maailma muuttuu ja meidän on muututtava mukana. Sähköasennus Kuronen Oy:n tavoite ei ole ainoastaan vastata asiakkaiden tarpeisiin, vaan haluamme tarjota ratkaisuja, joista asiakas ei välttämättä ole vielä kuullutkaan. Esimerkiksi energiatehokkuutta parantavien innovaatioidemme ansiosta asiakkaamme ovat saavuttaneet parhaassa tapauksessa kymmenientuhansien eurojen säästöt.

Haluamme, että asiakkaamme löytävät kaiken tarvitsemansa yhdestä paikasta, joten meiltä löytyy ratkaisu useimpiin sähköön, lämmitykseen ja energiantuotantoon sekä -mittaukseen liittyviin tarpeisiin.

10näyttö-brändin alla tarjoamme lisäksi erilaisia näyttöratkaisuja ovi- ja porrasnäytöistä isoihin massatapahtumiin soveltuviin massiivisiin – myös siirrettäviin – led-näyttöihin asti.

Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme löytämään aina paras mahdollinen vaihtoehto, ja sovituista asioista ja aikatauluista pidämme tinkimättä kiinni. Kun pitää venyä, venymme.

Tämä ei ole mainoslause, se on tapamme toimia. Asiakkaamme tämän jo tietävätkin.